Siirry sisältöön

Tervetuloa! Hyvinvointiopas on uusi, kehitteillä oleva verkkosivusto. Annathan palautetta(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) kehitystyömme tueksi.

Keskustelutuki läheisen mielenterveydestä huolta kantaville

Päijät-Hämeen mielenterveysomaiset - FinFami ry

FinFamin keskustelutuki on tarkoitettu kaikille, joilla on huoli läheisensä mielenterveydestä tai omasta jaksamisestaan läheisen oireillessa.

Maksullisuus: Palvelu on maksuton
Palvelun kieli: fi

Toimi näin

Voit varata ajan keskustelutukeen soittamalla tai sähköisen ajanvarauksen kautta. Voit myös lähettää sähköpostia tai tekstiviestin.

Kenelle ja millä ehdoin

Kaikille, jotka ovat huolissaan läheisensä mielenterveydestä tai omasta jaksamisestaan sairastuneen rinnalla.

Palvelun toteuttaa
Päijät-Hämeen mielenterveysomaiset - FinFami ry
Palvelusta vastaa
FinFami ry

Yhteystiedot

verkkoasiointi

Keskustelutuen sähköinen ajanvaraus Etelä-Pohjanmaa

Keskustelutuen sähköisen ajanvarauksen kautta voit varata keskusteluajan, kun läheisen psyykkinen oireilu vaikuttaa arkeesi ja jaksamiseesi.
Sähköisen ajanvarauksen kautta voit etsiä itsellesi sopivan ajankohdan.

Voit valita haluatko tapaamisen kasvokkain, puhelimitse vai videoyhteyden välityksellä.

Jos et löydä kalenterista itsellesi sopivaa aikaa, ole yhteydessä työntekijään puhelinasioinnin kautta ja kysy muita vapaita aikoja.

Sähköisen ajanvarauksen ohje:

  1. Valitse haluamasi keskusteluaika ja toteutusvaihtoehto valikosta (kasvokkain/puhelimitse/videoyhteydellä). i-painikkeesta voit lukea lisätietoa jokaisesta palvelusta.

  2. Kun olet valinnut palvelun, näet alla olevasta valikosta työntekijät, jotka tätä palvelua antavat. Kalenterista näet tulevina viikkoina vapaana olevat ajat.

  3. Valitse kalenterista haluamasi aika.

  4. Lisää lomakkeelle nimesi, sähköpostiosoitteesi ja puhelinnumerosi. Jos haluat, voit kirjoittaa viestin työntekijälle. Älä kirjoita luottamuksellisia terveystietoja.

  5. Varmista, että kirjoittamasi tiedot ovat oikein ja paina VARAA -painiketta. Saat sähköpostiisi vahvistuksen onnistuneesta ajanvarauksesta.

verkkoasiointi

Keskustelutuen sähköinen ajanvaraus Pohjanmaa

  1. Valitse haluamasi keskusteluaika, paikkakunta ja toteutusvaihtoehto valikosta (kasvokkain/puhelimitse/videoyhteydellä). i-painikkeesta voit lukea lisätietoa jokaisesta palvelusta.

  2. Kun olet valinnut palvelun, näet alla olevasta valikosta työntekijät, jotka tätä palvelua antavat. Kalenterista näet tulevina viikkoina vapaana olevat ajat.

  3. Valitse kalenterista haluamasi aika.

  4. Lisää lomakkeelle nimesi, sähköpostiosoitteesi ja puhelinnumerosi. Jos haluat, voit kirjoittaa viestin työntekijälle. Älä kirjoita luottamuksellisia terveystietoja.

  5. Varmista, että kirjoittamasi tiedot ovat oikein ja paina VARAA -painiketta. Saat sähköpostiisi vahvistuksen onnistuneesta ajanvarauksesta.

verkkoasiointi

Keskustelutuen sähköinen ajanvaraus Päijät-Häme

Keskustelutuen sähköisen ajanvarauksen kautta voit varata keskusteluajan, kun läheisen psyykkinen oireilu vaikuttaa arkeesi ja jaksamiseesi.
Sähköisen ajanvarauksen kautta voit etsiä itsellesi sopivan ajankohdan.

Voit valita haluatko tapaamisen kasvokkain, puhelimitse vai videoyhteyden välityksellä.

Jos et löydä kalenterista itsellesi sopivaa aikaa, ole yhteydessä työntekijään puhelinasioinnin kautta ja kysy muita vapaita aikoja.

Sähköisen ajanvarauksen ohje:

  1. Valitse haluamasi keskusteluaika ja toteutusvaihtoehto valikosta (kasvokkain/puhelimitse/videoyhteydellä). i-painikkeesta voit lukea lisätietoa jokaisesta palvelusta.

  2. Kun olet valinnut palvelun, näet alla olevasta valikosta työntekijät, jotka tätä palvelua antavat. Kalenterista näet tulevina viikkoina vapaana olevat ajat.

  3. Valitse kalenterista haluamasi aika.

  4. Lisää lomakkeelle nimesi, sähköpostiosoitteesi ja puhelinnumerosi. Jos haluat, voit kirjoittaa viestin työntekijälle. Älä kirjoita luottamuksellisia terveystietoja.

  5. Varmista, että kirjoittamasi tiedot ovat oikein ja paina VARAA -painiketta. Saat sähköpostiisi vahvistuksen onnistuneesta ajanvarauksesta.

verkkoasiointi

Keskustelutuen sähköinen ajanvaraus Satakunta

Keskustelutuen sähköinen ajanvaraus Varsinais-Suomi

Keskustelutuen sähköisen ajanvarauksen kautta voit varata keskusteluajan, kun läheisen psyykkinen oireilu vaikuttaa arkeesi ja jaksamiseesi. Keskustelutukeen saatavilla myös tulkkipalveluita.
Sähköisen ajanvarauksen kautta voit etsiä itsellesi sopivan ajankohdan.

Voit valita haluatko tapaamisen kasvokkain, puhelimitse vai videoyhteyden välityksellä.

Jos et löydä kalenterista itsellesi sopivaa aikaa, ole yhteydessä työntekijään puhelinasioinnin kautta ja kysy muita vapaita aikoja.

Sähköisen ajanvarauksen ohje:

  1. Valitse haluamasi keskusteluaika ja toteutusvaihtoehto valikosta (kasvokkain/puhelimitse/videoyhteydellä). i-painikkeesta voit lukea lisätietoa jokaisesta palvelusta.

  2. Kun olet valinnut palvelun, näet alla olevasta valikosta työntekijät, jotka tätä palvelua antavat. Kalenterista näet tulevina viikkoina vapaana olevat ajat.

  3. Valitse kalenterista haluamasi aika.

  4. Lisää lomakkeelle nimesi, sähköpostiosoitteesi ja puhelinnumerosi. Jos haluat, voit kirjoittaa viestin työntekijälle. Älä kirjoita luottamuksellisia terveystietoja.

  5. Varmista, että kirjoittamasi tiedot ovat oikein ja paina VARAA -painiketta. Saat sähköpostiisi vahvistuksen onnistuneesta ajanvarauksesta.

Palveluajat
Palvelumme ovat auki myös loma-aikoina.
Avoinna ympäri vuorokauden.
Poikkeukset aukioloaikoihin
24.12.2025
Jouluaatto
Suljettu 24.12.
25.12.2025
Joulupäivä
Suljettu 25.12.
26.12.2025
Tapaninpäivä
Suljettu 26.12.
31.12.2025
Uudenvuoden aatto
Suljettu 31.12.
1.1.2026
Uudenvuodenpäivä
Suljettu 1.1.2026
6.1.2026
Loppiainen
Suljettu 6.1.2026
puhelinasiointi

Keskustelutuen ajanvaraus ja neuvontanumero Päijät-Häme

Numeroon soittamalla saat tietoa tarjolla olevasta tuesta itsellesi ja perheellesi, kun läheisesi oireilee psyykkisesti. Voit varata ajan luottamukselliseen ja maksuttomaan keskustelutukeen sosiaali- ja terveysalan ammattilaisen kanssa. Saat myös tietoa vertaistuesta ja vertaistukiryhmistä, joihin voit ilmoittautua. Jos puheluusi ei pystytä vastaamaan, jätäthän viestin. Työntekijämme reagoi viestiisi seuraavien arkipäivien aikana.

Palveluajat
Ma–to 09:00–15:00
Pe 09:00–12:00
Poikkeukset aukioloaikoihin
24.12.2025
Jouluaatto
Suljettu 24.12.
25.12.2025
Joulupäivä
Suljettu 25.12.
26.12.2025
Tapaninpäivä
Suljettu 26.12.
31.12.2025
Uudenvuoden aatto
Suljettu 31.12.
1.1.2026
Uudenvuodenpäivä
Suljettu 1.1.2026
6.1.2026
Loppiainen
Suljettu 6.1.2026
puhelinasiointi

Keskustelutuen ajanvaraus ja neuvontanumero Varsinais-Suomi

Numeroon soittamalla saat tietoa tarjolla olevasta tuesta itsellesi ja perheellesi, kun läheisesi oireilee psyykkisesti. Voit varata ajan luottamukselliseen ja maksuttomaan keskustelutukeen sosiaali- ja terveysalan ammattilaisen kanssa. Saat myös tietoa vertaistuesta ja vertaistukiryhmistä, joihin voit ilmoittautua. Jos puheluusi ei pystytä vastaamaan, jätäthän viestin. Työntekijämme reagoi viestiisi seuraavien arkipäivien aikana.

Palveluajat
Ma–pe 09:00–15:00
Poikkeukset aukioloaikoihin
24.12.2025
Jouluaatto
Suljettu 24.12.
25.12.2025
Joulupäivä
Suljettu 25.12.
26.12.2025
Tapaninpäivä
Suljettu 26.12.
31.12.2025
Uudenvuoden aatto
Suljettu 31.12.
1.1.2026
Uudenvuodenpäivä
Suljettu 1.1.2026
6.1.2026
Loppiainen
Suljettu 6.1.2026
puhelinasiointi

Keskustelutuen ajanvaraus- ja neuvontanumero Etelä-Pohjanmaa

Numeroon soittamalla saat tietoa tarjolla olevasta tuesta itsellesi ja perheellesi, kun läheisesi oireilee psyykkisesti. Voit varata ajan luottamukselliseen ja maksuttomaan keskustelutukeen sosiaali- ja terveysalan ammattilaisen kanssa. Saat myös tietoa vertaistuesta ja vertaistukiryhmistä, joihin voit ilmoittautua. Jos puheluusi ei pystytä vastaamaan, jätäthän viestin. Työntekijämme reagoi viestiisi seuraavien arkipäivien aikana.

Palveluajat
Ma–to 06:00–14:00
Pe 06:00–09:00
Poikkeukset aukioloaikoihin
24.12.2025
Jouluaatto
Suljettu 24.12.
25.12.2025
Joulupäivä
Suljettu 25.12.
26.12.2025
Tapaninpäivä
Suljettu 26.12.
31.12.2025
Uudenvuoden aatto
Suljettu 31.12.
1.1.2026
Uudenvuodenpäivä
Suljettu 1.1.2026
6.1.2026
Loppiainen
Suljettu 6.1.2026
puhelinasiointi

Keskustelutuen ajanvaraus- ja neuvontanumero Etelä-Savo

Numeroon soittamalla saat tietoa tarjolla olevasta tuesta itsellesi ja perheellesi, kun läheisesi oireilee psyykkisesti. Voit varata ajan luottamukselliseen ja maksuttomaan keskustelutukeen sosiaali- ja terveysalan ammattilaisen kanssa. Saat myös tietoa vertaistuesta ja vertaisryhmistä, joihin voit ilmoittautua. Jos puheluusi ei pystytä vastaamaan, jätäthän viestin. Työntekijämme reagoi viestiisi kolmen arkipäivän sisällä.

Palveluajat
Ma–pe 08:00–16:00
Poikkeukset aukioloaikoihin
19.12.2025 – 6.1.2026
Suljettu 19.12.2025–6.1.2026
24.12.2025
Jouluaatto
Suljettu 24.12.
25.12.2025
Joulupäivä
Suljettu 25.12.
26.12.2025
Tapaninpäivä
Suljettu 26.12.
31.12.2025
Uudenvuoden aatto
Suljettu 31.12.
1.1.2026
Uudenvuodenpäivä
Suljettu 1.1.2026
6.1.2026
Loppiainen
Suljettu 6.1.2026
puhelinasiointi

Keskustelutuen ajanvaraus- ja neuvontanumero Kanta-Häme

Numeroon soittamalla saat tietoa tarjolla olevasta tuesta itsellesi ja perheellesi, kun läheisesi oireilee psyykkisesti. Voit varata ajan luottamukselliseen ja maksuttomaan keskustelutukeen sosiaali- ja terveysalan ammattilaisen kanssa. Saat myös tietoa vertaistuesta ja vertaistukiryhmistä, joihin voit ilmoittautua. Jos puheluusi ei pystytä vastaamaan, jätäthän viestin. Työntekijämme reagoi viestiisi seuraavien arkipäivien aikana.

Palveluajat
Ma–pe 08:00–16:00
Poikkeukset aukioloaikoihin
22.12.2025 – 7.1.2026
Suljettu 22.12.2025–7.1.2026
24.12.2025
Jouluaatto
Suljettu 24.12.
25.12.2025
Joulupäivä
Suljettu 25.12.
26.12.2025
Tapaninpäivä
Suljettu 26.12.
31.12.2025
Uudenvuoden aatto
Suljettu 31.12.
1.1.2026
Uudenvuodenpäivä
Suljettu 1.1.2026
6.1.2026
Loppiainen
Suljettu 6.1.2026
puhelinasiointi

Keskustelutuen ajanvaraus- ja neuvontanumero Keski-Suomi

Numeroon soittamalla saat tietoa tarjolla olevasta tuesta itsellesi ja perheellesi, kun läheisesi oireilee psyykkisesti. Voit varata ajan luottamukselliseen ja maksuttomaan keskustelutukeen sosiaali- ja terveysalan ammattilaisen kanssa. Saat myös tietoa vertaistuesta ja vertaistukiryhmistä, joihin voit ilmoittautua. Jos puheluusi ei pystytä vastaamaan, jätäthän viestin. Työntekijämme reagoi viestiisi seuraavien arkipäivien aikana.

Palveluajat
Ma–pe 09:00–15:00
Poikkeukset aukioloaikoihin
24.12.2025
Jouluaatto
Suljettu 24.12.
25.12.2025
Joulupäivä
Suljettu 25.12.
26.12.2025
Tapaninpäivä
Suljettu 26.12.
31.12.2025
Uudenvuoden aatto
Suljettu 31.12.
1.1.2026
Uudenvuodenpäivä
Suljettu 1.1.2026
6.1.2026
Loppiainen
Suljettu 6.1.2026
puhelinasiointi

Keskustelutuen ajanvaraus- ja neuvontanumero Pohjanmaa

Numeroon soittamalla saat tietoa tarjolla olevasta tuesta itsellesi ja perheellesi, kun läheisesi oireilee psyykkisesti. Voit varata ajan luottamukselliseen ja maksuttomaan keskustelutukeen omaistyön ammattilaisen kanssa. Saat myös tietoa vertaistuesta ja vertaistukiryhmistä, joihin voit ilmoittautua. Jos puheluusi ei pystytä vastaamaan, jätäthän viestin. Työntekijämme reagoi viestiisi seuraavien arkipäivien aikana.

Palveluajat
Ma–pe 09:00–15:00
Poikkeukset aukioloaikoihin
24.12.2025
Jouluaatto
Suljettu 24.12.
25.12.2025
Joulupäivä
Suljettu 25.12.
26.12.2025
Tapaninpäivä
Suljettu 26.12.
31.12.2025
Uudenvuoden aatto
Suljettu 31.12.
1.1.2026
Uudenvuodenpäivä
Suljettu 1.1.2026
6.1.2026
Loppiainen
Suljettu 6.1.2026
puhelinasiointi

Keskustelutuen ajanvaraus- ja neuvontanumero Pohjois-Karjala

Numeroon soittamalla saat tietoa tarjolla olevasta tuesta itsellesi ja perheellesi, kun läheisesi oireilee psyykkisesti. Voit varata ajan luottamukselliseen ja maksuttomaan keskustelutukeen sosiaali- ja terveysalan ammattilaisen kanssa. Saat myös tietoa vertaistuesta ja vertaistukiryhmistä, joihin voit ilmoittautua. Jos puheluusi ei pystytä vastaamaan, jätäthän viestin. Työntekijämme reagoi viestiisi seuraavien arkipäivien aikana.

Palveluajat
Ma–pe 09:00–15:00
Poikkeukset aukioloaikoihin
24.12.2025
Jouluaatto
Suljettu 24.12.
25.12.2025
Joulupäivä
Suljettu 25.12.
26.12.2025
Tapaninpäivä
Suljettu 26.12.
31.12.2025
Uudenvuoden aatto
Suljettu 31.12.
1.1.2026
Uudenvuodenpäivä
Suljettu 1.1.2026
6.1.2026
Loppiainen
Suljettu 6.1.2026
puhelinasiointi

Keskustelutuen ajanvaraus- ja neuvontanumero Pohjois-Savo

Numeroon soittamalla saat tietoa tarjolla olevasta tuesta itsellesi ja perheellesi, kun läheisesi oireilee psyykkisesti. Voit varata ajan luottamukselliseen ja maksuttomaan keskustelutukeen sosiaali- ja terveysalan ammattilaisen kanssa. Saat myös tietoa vertaistuesta ja vertaisryhmistä, joihin voit ilmoittautua. Jos puheluusi ei pystytä vastaamaan, jätäthän viestin. Työntekijämme reagoi viestiisi kolmen arkipäivän sisällä.

puhelinasiointi

Keskustelutuen ajanvaraus- ja neuvontanumero Satakunta

Numeroon soittamalla saat tietoa tarjolla olevasta tuesta itsellesi ja perheellesi, kun läheisesi oireilee psyykkisesti. Voit varata ajan luottamukselliseen ja maksuttomaan keskustelutukeen sosiaali- ja terveysalan ammattilaisen kanssa. Saat myös tietoa vertaistuesta ja vertaistukiryhmistä, joihin voit ilmoittautua. Jos puheluusi ei pystytä vastaamaan, jätäthän viestin. Työntekijämme reagoi viestiisi seuraavien arkipäivien aikana.

Palveluajat
Ma–pe 08:00–15:00
Poikkeukset aukioloaikoihin
24.12.2025
Jouluaatto
Suljettu 24.12.
25.12.2025
Joulupäivä
Suljettu 25.12.
26.12.2025
Tapaninpäivä
Suljettu 26.12.
31.12.2025
Uudenvuoden aatto
Suljettu 31.12.
1.1.2026
Uudenvuodenpäivä
Suljettu 1.1.2026
6.1.2026
Loppiainen
Suljettu 6.1.2026
puhelinasiointi

Keskustelutuen ajanvaraus- ja neuvontanumero Uusimaa

palvelupaikka

FinFami Helsingin toimipiste

Tiloissa sinun on mahdollista saada maksutonta keskustelutukea sekä osallistua vertaistukiryhmiin ja muuhun toimintaan, kun läheisesi psyykkinen oireilu vaikuttaa arkeesi ja jaksamiseesi.

Käyntitiedot

Jämsänkatu 2 C
00520 Helsinki

Lisätietoja: 4. krs

Postiosoite

Kumpulantie 5
00520 Helsinki
Palveluajat
Toistaiseksi avoinna vain ajanvarauksella.
palvelupaikka

FinFami Hämeenlinnan toimipiste

Tiloissa sinun on mahdollista saada maksutonta keskustelutukea sekä osallistua vertaistukiryhmiin ja muuhun toimintaan, kun läheisesi psyykkinen oireilu vaikuttaa arkeesi ja jaksamiseesi.

Käyntitiedot

Suomen kasarmi 2
13500 HÄmeenlinna

Lisätietoja: Rakennus 2, 1. kerros, huone 117

Palveluajat
Toistaiseksi avoinna vain ajanvarauksella.
Poikkeukset aukioloaikoihin
22.12.2025 – 7.1.2026
Suljettu 22.12.2025–7.1.2026
24.12.2025
Jouluaatto
Suljettu 24.12.
25.12.2025
Joulupäivä
Suljettu 25.12.
26.12.2025
Tapaninpäivä
Suljettu 26.12.
31.12.2025
Uudenvuoden aatto
Suljettu 31.12.
1.1.2026
Uudenvuodenpäivä
Suljettu 1.1.2026
6.1.2026
Loppiainen
Suljettu 6.1.2026
palvelupaikka

FinFami Joensuun toimipiste

Tiloissa sinun on mahdollista saada maksutonta keskustelutukea sekä osallistua vertaistukiryhmiin ja muuhun toimintaan, kun läheisesi psyykkinen oireilu tai päihteidenkäyttö vaikuttaa arkeesi ja jaksamiseesi.

Käyntitiedot

Karjalankatu 4 a 2
80200 Joensuu
Palveluajat
Ma–pe 09:00–15:00
Poikkeukset aukioloaikoihin
24.12.2025
Jouluaatto
Suljettu 24.12.
25.12.2025
Joulupäivä
Suljettu 25.12.
26.12.2025
Tapaninpäivä
Suljettu 26.12.
31.12.2025
Uudenvuoden aatto
Suljettu 31.12.
1.1.2026
Uudenvuodenpäivä
Suljettu 1.1.2026
6.1.2026
Loppiainen
Suljettu 6.1.2026
palvelupaikka

FinFami Jyväskylän toimipiste

Tiloissa sinun on mahdollista saada maksutonta keskustelutukea sekä osallistua vertaistukiryhmiin ja muuhun toimintaan, kun läheisesi psyykkinen oireilu vaikuttaa arkeesi ja jaksamiseesi.

Käyntitiedot

Tapionkatu 4 A 5
40100 JyvÄskylÄ

Postiosoite

Tapionkatu 4 A 5
40100 JyvÄskylÄ
Palveluajat
Ma–pe 08:00–15:00
Poikkeukset aukioloaikoihin
24.12.2025
Jouluaatto
Suljettu 24.12.
25.12.2025
Joulupäivä
Suljettu 25.12.
26.12.2025
Tapaninpäivä
Suljettu 26.12.
31.12.2025
Uudenvuoden aatto
Suljettu 31.12.
1.1.2026
Uudenvuodenpäivä
Suljettu 1.1.2026
6.1.2026
Loppiainen
Suljettu 6.1.2026
palvelupaikka

FinFami Kokkolan toimipiste

Tiloissa sinun on mahdollista saada maksutonta keskustelutukea sekä osallistua vertaistukiryhmiin ja muuhun toimintaan, kun läheisesi psyykkinen oireilu vaikuttaa arkeesi ja jaksamiseesi.

Käyntitiedot

Pitkänsillankatu 1-3 A
67100 Kokkola

Lisätietoja: 3. krs

Postiosoite

Pitkänsillankatu 1-3 A
67100 Kokkola
Palveluajat
Toistaiseksi avoinna vain ajanvarauksella.
Poikkeukset aukioloaikoihin
24.12.2025
Jouluaatto
Suljettu 24.12.
25.12.2025
Joulupäivä
Suljettu 25.12.
26.12.2025
Tapaninpäivä
Suljettu 26.12.
31.12.2025
Uudenvuoden aatto
Suljettu 31.12.
1.1.2026
Uudenvuodenpäivä
Suljettu 1.1.2026
6.1.2026
Loppiainen
Suljettu 6.1.2026
palvelupaikka

FinFami Kuopion palvelupiste

Tiloissa sinun on mahdollista saada maksutonta keskustelutukea sekä osallistua vertaistukiryhmiin ja muuhun toimintaan, kun läheisesi psyykkinen oireilu vaikuttaa arkeesi ja jaksamiseesi.

Käyntitiedot

Mäkikatu 8 B 39
70110 Kuopio

Lisätietoja: B rappu, ovi 39

palvelupaikka

FinFami Lahden toimipiste

Tiloissa sinun on mahdollista saada maksutonta keskustelutukea sekä osallistua vertaistukiryhmiin ja muuhun toimintaan, kun läheisesi psyykkinen oireilu vaikuttaa arkeesi ja jaksamiseesi.

Käyntitiedot

Rauhankatu 3
15110 Lahti

Lisätietoja: katutaso

Postiosoite

Rauhankatu 3
15110 Lahti
Palveluajat
Toistaiseksi avoinna vain ajanvarauksella.
Poikkeukset aukioloaikoihin
24.12.2025
Jouluaatto
Suljettu 24.12.
25.12.2025
Joulupäivä
Suljettu 25.12.
26.12.2025
Tapaninpäivä
Suljettu 26.12.
31.12.2025
Uudenvuoden aatto
Suljettu 31.12.
1.1.2026
Uudenvuodenpäivä
Suljettu 1.1.2026
6.1.2026
Loppiainen
Suljettu 6.1.2026
palvelupaikka

FinFami Mikkelin palvelupiste

Tiloissa sinun on mahdollista saada maksutonta keskustelutukea sekä osallistua vertaistukiryhmiin ja muuhun toimintaan, kun läheisesi psyykkinen oireilu vaikuttaa arkeesi ja jaksamiseesi.

Käyntitiedot

Otto Mannisenkatu 4
50100 Mikkeli
palvelupaikka

FinFami Salon toimipiste

Tiloissa sinun on mahdollista saada maksutonta keskustelutukea sekä osallistua vertaistukiryhmiin ja muuhun toimintaan, kun läheisesi psyykkinen oireilu vaikuttaa arkeesi ja jaksamiseesi.

Käyntitiedot

Salorankatu 5-7
24100 Salo

Lisätietoja: 2. krs

Postiosoite

Salorankatu 5-7
24100 Salo

Lisätietoja: 2. krs

Palveluajat
Toistaiseksi avoinna vain ajanvarauksella.
palvelupaikka

FinFami Seinäjoen toimipiste

Tiloissa sinun on mahdollista saada maksutonta keskustelutukea sekä osallistua vertaistukiryhmiin ja muuhun toimintaan, kun läheisesi psyykkinen oireilu vaikuttaa arkeesi ja jaksamiseesi.

Käyntitiedot

Huhtalantie 2
60220 SeinÄjoki
Palveluajat
Toistaiseksi avoinna vain ajanvarauksella.
Poikkeukset aukioloaikoihin
22.12.2025 – 6.1.2026
Toimisto suljettuna Joulun ja vuodenvaihteen aikaan: 22.12.2025-6.1.2026.
Suljettu 22.12.2025–6.1.2026
24.12.2025
Jouluaatto
Suljettu 24.12.
25.12.2025
Joulupäivä
Suljettu 25.12.
26.12.2025
Tapaninpäivä
Suljettu 26.12.
31.12.2025
Uudenvuoden aatto
Suljettu 31.12.
1.1.2026
Uudenvuodenpäivä
Suljettu 1.1.2026
6.1.2026
Loppiainen
Suljettu 6.1.2026
palvelupaikka

FinFami Turun toimipiste

Tiloissa sinun on mahdollista saada maksutonta keskustelutukea sekä osallistua vertaistukiryhmiin ja muuhun toimintaan, kun läheisesi psyykkinen oireilu vaikuttaa arkeesi ja jaksamiseesi. Keskustelutukeen on saatavilla tulkkipalveluita.

Käyntitiedot

Itäinen Pitkäkatu 11a
20520 Turku

Postiosoite

Itäinen Pitkäkatu 11a
20520 Turku
Palveluajat
Palvelumme ovat auki myös loma-aikoina.
Toistaiseksi avoinna vain ajanvarauksella.
Poikkeukset aukioloaikoihin
24.12.2025
Jouluaatto
Suljettu 24.12.
25.12.2025
Joulupäivä
Suljettu 25.12.
26.12.2025
Tapaninpäivä
Suljettu 26.12.
31.12.2025
Uudenvuoden aatto
Suljettu 31.12.
1.1.2026
Uudenvuodenpäivä
Suljettu 1.1.2026
6.1.2026
Loppiainen
Suljettu 6.1.2026
palvelupaikka

FinFami Vaasan toimipiste

Tiloissa sinun on mahdollista saada maksutonta keskustelutukea sekä osallistua vertaistukiryhmiin ja muuhun toimintaan, kun läheisesi psyykkinen oireilu vaikuttaa arkeesi ja jaksamiseesi.

Käyntitiedot

Kirkkopuistikko 31
65100 Vaasa

Lisätietoja: Katutaso

Postiosoite

Kirkkopuistikko 31
65100 Vaasa
Palveluajat
Toistaiseksi avoinna vain ajanvarauksella.
Poikkeukset aukioloaikoihin
24.12.2025
Jouluaatto
Suljettu 24.12.
25.12.2025
Joulupäivä
Suljettu 25.12.
26.12.2025
Tapaninpäivä
Suljettu 26.12.
31.12.2025
Uudenvuoden aatto
Suljettu 31.12.
1.1.2026
Uudenvuodenpäivä
Suljettu 1.1.2026
6.1.2026
Loppiainen
Suljettu 6.1.2026
palvelupaikka

FinFamin Porin toimipiste

Tiloissa sinun on mahdollista saada maksutonta keskustelutukea sekä osallistua vertaistukiryhmiin ja muuhun toimintaan, kun läheisesi psyykkinen oireilu vaikuttaa arkeesi ja jaksamiseesi.

Käyntitiedot

Itsenäisyydenkatu 35 B
28130 Pori

Lisätietoja: 3. krs

Postiosoite

Itsenäisyydenkatu 35 B, 3. krs
28100 Pori
Palveluajat
Joulunajan aukiolot: 24-26.12 toimisto suljettu 29-31.1 toimisto auki
Toistaiseksi avoinna vain ajanvarauksella.
Poikkeukset aukioloaikoihin
24.12.2025
Jouluaatto
Suljettu 24.12.
25.12.2025
Joulupäivä
Suljettu 25.12.
26.12.2025
Tapaninpäivä
Suljettu 26.12.
31.12.2025
Uudenvuoden aatto
Suljettu 31.12.
1.1.2026
Uudenvuodenpäivä
Suljettu 1.1.2026
6.1.2026
Loppiainen
Suljettu 6.1.2026
lisätietoja

Tietoa tuesta ja palveluista, kun läheisen mielenterveys huolettaa

Verkkosivuilta saat tarkempaa tietoa tarjolla olevasta tuesta ja toiminnasta, kun läheisen psyykkinen oireilu vaikuttaa arkeesi ja jaksamiseesi. Saat tarkempaa tietoa keskustelutuesta ja siitä, millä tavalla voit tehdä ajanvarauksen. Saat tietoa myös vertaistukiryhmistä, kursseista ja vapaaehtoistoiminnasta. Verkkosivuilta löytyy myös oppaita ja vertaistarinoita. Sivulta löytyy myös yhteystiedot, jos haluat kysyä lisätietoja.

Verkkosivuilta saat tarkempaa tietoa tarjolla olevasta tuesta ja toiminnasta, kun läheisen psyykkinen oireilu vaikuttaa arkeesi ja jaksamiseesi. Saat tarkempaa tietoa keskustelutuesta ja siitä, millä tavalla voit tehdä ajanvarauksen. Saat tietoa myös vertaistukiryhmistä, kursseista ja vapaaehtoistoiminnasta. Sivulta löytyy myös yhteystiedot, jos haluat kysyä lisätietoja.

lisätietoja

Tietoa tuesta ja palveluista, kun läheisen mielenterveysongelmat /päihteiden käyttö aiheuttaa huolta

Verkkosivuilta saat tarkempaa tietoa tarjolla olevasta tuesta ja toiminnasta, kun läheisen psyykkinen oireilu vaikuttaa arkeesi ja jaksamiseesi. Saat tarkempaa tietoa keskustelutuesta ja siitä, millä tavalla voit tehdä ajanvarauksen. Saat tietoa myös vertaistukiryhmistä, kursseista ja vapaaehtoistoiminnasta. Verkkosivuilta löytyy myös oppaita ja vertaistarinoita. Sivulta löytyy myös yhteystiedot, jos haluat kysyä lisätietoja.

lisätietoja

Tietoa tuesta ja palveluista, kun läheisen mielenterveysongelmat /päihteiden käyttö aiheuttaa huolta

Verkkosivuilta saat tarkempaa tietoa tuesta ja toiminnasta, kun läheisen psyykkinen oireilu tai päihteiden väärinkäyttö vaikuttaa arkeesi ja jaksamiseesi. Saat tietoa keskustelutuesta ja siitä, millä tavalla voit tehdä ajanvarauksen. Saat tietoa myös vertaistukiryhmistä, kursseista ja vapaaehtoistoiminnasta. Verkkosivuilta löytyy myös oppaita ja vertaistarinoita. Sivulta löytyy myös yhteystiedot, jos haluat kysyä lisätietoja. Keskustelutukeen saatavilla tulkkipalveluita.

lisätietoja

Tietoa tuesta ja palveluista, kun läheisen mielenterveysongelmat aiheuttavat huolta

Verkkosivuilta saat tarkempaa tietoa tarjolla olevasta tuesta ja toiminnasta, kun läheisen psyykkinen oireilu vaikuttaa arkeesi ja jaksamiseesi. Saat tarkempaa tietoa keskustelutuesta ja siitä, millä tavalla voit tehdä ajanvarauksen. Saat tietoa myös vertaistukiryhmistä, kursseista ja vapaaehtoistoiminnasta. Verkkosivuilta löytyy myös oppaita ja vertaistarinoita. Sivulta löytyy myös yhteystiedot, jos haluat kysyä lisätietoja.

Keskustelutukeen voit varata ajan soittamalla numeroon
+358 44 303 6282
lisätietoja

Tietoa tuesta ja palveluista, kun läheisen mielenterveysongelmat/ päihteidenkäyttö aiheuttaa huolta

Tietoa tuesta ja palveluista, kun läheisen mielenterveysongelmat/päihteidenkäyttö aiheuttavat huolta

Verkkosivuilta saat tarkempaa tietoa tarjolla olevasta tuesta ja toiminnasta, kun läheisen psyykkinen oireilu vaikuttaa arkeesi ja jaksamiseesi. Saat tarkempaa tietoa keskustelutuesta ja siitä, millä tavalla voit tehdä ajanvarauksen. Saat tietoa myös vertaistukiryhmistä, kursseista ja vapaaehtoistoiminnasta. Verkkosivuilta löytyy myös oppaita ja vertaistarinoita. Sivulta löytyy myös yhteystiedot, jos haluat kysyä lisätietoja.

FinFami Päijät-Hämeen toimiston puhelinnumeroon voit soittaa ma-to 9-15 pe 9-12
+358 40 704 9913