Vaasassa varhaiskasvatuspalveluja on saatavilla päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa.
Lasten varhaiskasvatuksen asiakasmaksut löydät Vaasan kaupungin verkkosivuilta.
Toimi näin
Poikkeuksena on työllistyminen tai opiskelun alkaminen, jolloin hoitopaikkaa haettava viimeistään kaksi viikkoa ennen varhaiskasvatuksen tarvetta. Oikeus varhaiskasvatukseen alkaa, kun vanhempainrahakausi loppuu ja päättyy, kun lapsi siirtyy oppivelvollisuuden piiriin.
Kun haluat hakea lapsellesi paikkaa kunnalliseen tai yksityiseen päiväkotiin tai kunnalliseen perhepäivähoitoon, täytä hakemus sähköisessä asiointipalvelussamme.
Mahdollinen varhaiskasvatuspaikan irtisanominen tulee tehdä Edlevo sovelluksessa tai kirjallisesti 14 kalenteripäivää ennen viimeistä hoidossaolopäivää.
Lapsen varhaiskasvatuspaikan siirtoa voi anoa täyttämällä siirtoanomuksen.
Kenelle ja millä ehdoin
Varhaiskasvatusta voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.
Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada varhaiskasvatusta, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.
Vaasan kaupunki
Vaasan kaupunki
Yhteystiedot
Varhaiskasvatuksen palveluohjaus
Varhaiskasvatuksen palveluohjaus neuvoo perheitä varhaiskasvatuspalveluihin hakemiseen liittyvissä asioissa Vaasan kaupungissa ja kertoo tarjolla olevista erilaisista varhaiskasvatusvaihtoehdoista kunnallisissa ja yksityisissä varhaiskasvatuspalveluissa.
Varhaiskasvatuksen palveluohjaus opastaa myös varhaiskasvatuksen palveluseteliin liittyvissä asioissa. Palveluohjaukseen tehtäviin sisältyvät varhaiskasvatuspalveluiden asiakasohjaus, varhaiskasvatushakemusten vastaanotto ja käsittely.
Voit ottaa yhteyttä palveluohjaukseen mm. seuraavissa asioissa:
- Kunnallinen varhaiskasvatus
- Yksityinen varhaiskasvatus
- Varhaiskasvatukseen hakeminen
- Palvelusetelin hakeminen
- Siirtohakemukset
- Varhaiskasvatuspaikan irtisanominen
+358 6 325 2552
Alkulan päiväkoti
Alkulan päiväkodissa järjestetään varhaiskasvatusta 0 - 5-vuotiaille ja esiopetusta 6-vuotiaille lapsille.
"Minä opin ja kehityn - me opimme ja kehitymme." Haluamme luoda lapselle turvallista ja kiireetöntä varhaiskasvatusta. Päiväkodin henkilökunta on ammattitaitoista ja sitoutunutta, olemme läsnä lapsille ja heidän perheilleen. Toimintamme suunnitellaan lapsilähtöisesti monikulttuurisuus huomioiden. Näemme lapset yksilöinä ja tuemme heidän vahvuuksiaan sekä sosiaalisia taitojaan.
Käyntitiedot
65380 Vaasa
Postiosoite
65380 Vaasa
Esikon päiväkoti
Esikon päiväkodissa järjestetään varhaiskasvatusta 0 - 5-vuotiaille lapsille lasta kannustaen ja vanhemmuutta tukien.
Käyntitiedot
65370 Vaasa
+358 40 563 9483
Gerby daghem
Gerby daghem ruotsinkielinen päiväkoti, joka sijaitsee Gerbyssä.
Käyntitiedot
65280 Vaasa
+358 40 739 0860
+358 40 141 6202
+358 40 809 8684
+358 40 738 9840
+358 40 809 8649
+358 40 486 6549
+358 40 142 9690
+358 40 809 8641
+358 40 749 2064
+358 40 581 3215
Gustavsborgs daghem
Gustavsborgs daghemissa järjestetään varhaiskasvatusta 0 - 5-vuotiaille ja esiopetusta 6-vuotiaille lapsille.
Päiväkodin toiminta-ajatus on: "Tarjoamme lapselle mahdollisuuden turvalliseen, onnelliseen ja riemastuttavaan ympäristöön. Henkilökunta pyrkii näkemään lapsen yksilönä sekä kannustamaan itsenäisyyteen, yritteliäisyyteen ja positiivisuuteen."
Painopistealueet:
- Ympäristöajattelu
- Me vahvistumme - me hengitämme päiväkotia
- Leikki
Ote vanhempien arvioinnista: "Olemme suunnattoman vaikuttuneita siitä, että Gustavsborgin henkilökunta ehtii tarkkailla jokaista yksittäistä lasta yksilönä samalla kun heillä on hyvä yhteenkuuluvuus ryhmässä. Gustavsborgin daghemissa merkittävää on, että se ei ole vain paikka jossa lapsi viettää päivän, vaan se on paikka jossa lapsi oppii uusia asioita ja tutkii maailmaa ympärillään."
Jos haluat tietää mitä Gustavsborgin päiväkodissa tapahtuu päivisin, voit seurata päiväkotia Instagramissa @vasagustavsborgdh.
Käyntitiedot
65100 Vaasa
Haga daghem
Haga daghemissa järjestetään ruotsinkielistä varhaiskasvatusta 1 - 5-vuotiaille ja esiopetusta 6-vuotiaille lapsille.
Päiväkoti toimii syksyyn 2025 asti väistötiloissa Lönnbackens daghemissa osoitteessa Kappelinmäentie 6.
Käyntitiedot
65380 Vaasa
Käyntitiedot
65370 Vaasa
Lisätietoja: Päiväkodin osoite syksyyn 2025 asti.
+358 40 838 5337
+358 40 074 0769
Hemstrands daghem
Hemstrands daghemissa järjestetään ruotsinkielistä varhaiskasvatusta 3 - 5-vuotiaille ja esiopetusta 6-vuotiaille lapsille.
Tuemme lapsen kasvua yksilökohtaisesta kodinomaisessa ympäristössä. Luonto ja ympäristö huomioidaan toiminnassa, jotta mielenkiinto ja kunnioitus luontoa kohtaan heräisivät lapsessa.
Painopistealueet:
- lapsen yksilöllinen kuunteleminen,
- sosiaalisten valmiuksien kehittäminen,
- lapsen itsetunnon tukeminen,
- luonto- ja ympäristökasvatus.
Käyntitiedot
65230 Vaasa
Huvikummun päiväkoti
Huvikummun päiväkoti on suomenkielinen päiväkoti, jossa järjestetään varhaiskasvatusta 3-5-vuotiaille, ruotsin kielen kielikylpyopetusta 5-6-vuotiaille sekä esiopetusta 6-vuotiaille lapsille.
Huvikumpu on toiminut päiväkotina vuodesta 1957.
Käyntitiedot
65320 Vaasa
Inkerinpuiston päiväkoti
Inkerinpuiston päiväkodissa järjestetään varhaiskasvatusta 1 - 5-vuotiaille, ruotsin kielen kielikylpyopetusta 5-6-vuotiaille ja esiopetusta 6-vuotiaille lapsille.
Inkerinpuiston päiväkoti sijaitsee Hietalahdessa.
Käyntitiedot
65100 Vaasa
Lisätietoja: Lemmikit: Hietalahden koulu, Ravikatu 9
Isolahden päiväkoti
Isolahden päiväkoti tarjoaa 6-vuotiaille lapsille suomenkielistä esiopetusta sekä esiopetuksen lisäksi täydentävää varhaiskasvatusta.
Isolahden päiväkoti sijaitsee Isolahden koululla omassa rakennuksessaan.
Käyntitiedot
65230 Vaasa
Lisätietoja: Päiväkoti sijaitsee Isolahden koulun kanssa samalla tontilla.
Kappelinmäen päiväkoti
Kappelinmäen päiväkoti tarjoaa suomenkielistä varhaiskasvatusta 3-5-vuotiaille lapsille. Päiväkoti sijaitsee Ristinummella.
Käyntitiedot
65370 Vaasa
Kaptensgatans daghem
Kaptensgatans daghem on ruotsinkielinen päiväkoti, joka tarjoaa varhaiskasvatusta 1-5-vuotiaille lapsille.
Käyntitiedot
65200 Vaasa
Leipurin päiväkoti
Leipurin päiväkoti tarjoaa suomenkielistä varhaiskasvatusta 0-5-vuotiaille lapsille.
Käyntitiedot
65280 Vaasa
Länsimetsän päiväkoti
Länsimetsän päiväkoti tarjoaa suomenkielistä varhaiskasvatusta 0-5-vuotiaille lapsille.
Länsimetsän päiväkodin naapurissa toimii Länsimetsän koulu
Käyntitiedot
65280 Vaasa
Lönnbackens daghem
Lönnbackens daghem on ruotsinkielinen päiväkoti, joka tarjoaa varhaiskasvatusta 0-5-vuotiaille ja esiopetusta 6-vuotiaille lapsille.
Käyntitiedot
65370 Vaasa
Malmögårdens daghem
Malmögårdens daghemissa järjestetään ruotsinkielistä varhaiskasvatusta 0-5-vuotiaille ja esiopetusta 6-vuotiaille lapsille.
Malmögårdens daghem on toiminut vuodesta 1951.
Käyntitiedot
65100 Vaasa
Malmöntalon päiväkoti
Malmöntalon päiväkoti tarjoaa suomenkielistä varhaiskasvatusta 0-5-vuotiaille lapsille. Päiväkoti sijaitsee Vöyrinkaupungilla.
Käyntitiedot
65100 Vaasa
Metsäkallion päiväkoti
Metsäkallion päiväkoti tarjoaa suomenkielistä varhaiskasvatusta 0-5-vuotiaille ja esiopetusta 6-vuotiaille lapsille. Päiväkoti sijaitsee Kotirannalla.
Käyntitiedot
65230 Vaasa
Paakarin päiväkoti
Paakarin päiväkoti tarjoaa suomenkielistä varhaiskasvatusta 0-5-vuotiaille ja esiopetusta 6-vuotiaille lapsille. Päiväkoti sijaitsee Gerbyssä.
Käyntitiedot
65280 Vaasa
Palosaaren päiväkoti
Palosaaren päiväkoti on suomenkielinen päiväkoti, joka tarjoaa varhaiskasvatusta 0-5-vuotiaille lapsille.
Käyntitiedot
65200 Vaasa
Pikku kasarmin päiväkoti
Pikku kasarmin päiväkoti on suomenkielinen päiväkoti, joka tarjoaa varhaiskasvatusta 0-5-vuotiaille ja esiopetusta 6-vuotiaille lapsille.
Päiväkoti sijaitsee Vaasan keskustassa vanhalla kasarmialueella, entisessä 2. patterissa.
Käyntitiedot
65100 Vaasa
Lisätietoja: Itäinen kasarmintori 7-9
Pikkuonnin päiväkoti
Pikkuonnin päiväkoti on suomenkielinen päiväkoti, joka tarjoaa varhaiskasvatusta 3-5-vuotiaille ja esiopetusta 6-vuotiaille lapsille.
Käyntitiedot
66510 Merikaarto
Pukinkulman päiväkoti
Pukinkulman päiväkoti on suomenkielinen päiväkoti, joka tarjoaa varhaiskasvatusta 0-5-vuotiaille lapsille.
Käyntitiedot
65230 Vaasa
Lisätietoja: Palosaarentie 82-86
Punahilkan päiväkoti
Punahilkan päiväkoti on Korkeamäellä sijaitseva kaksikielinen vuorohoitopäiväkoti, joka palvelee niitä perheitä, joissa vanhemmat työnsä tai opiskelunsa luonteesta johtuen tarvitsevat 0-6-vuotiaille lapsilleen varhaiskasvatuksen sekä esiopetuksen lisäksi ilta-, yö- ja viikonloppuhoitoa.
Käyntitiedot
65350 Vaasa
Purolan päiväkoti
Purolan päiväkoti on suomenkielinen päiväkoti, joka tarjoaa varhaiskasvatusta 0-5-vuotiaille lapsille. Toimintakaudella 2024-2025 päiväkodissa järjestetään myös esiopetusta 6-vuotiaille lapsille.
Käyntitiedot
65300 Vaasa
Raastuvankadun päiväkoti - Rådhusgatans daghem
Raastuvankadun päiväkoti - Rådhusgatans daghem on ruotsinkielinen päiväkoti, joka tarjoaa varhaiskasvatusta 0-5-vuotiaille lapsille.
Käyntitiedot
65100 Vaasa
Ristinummen päiväkoti
Ristinummen päiväkoti on suomenkielinen päiväkoti, joka tarjoaa varhaiskasvatusta 0-5-vuotiaille ja esiopetusta 6-vuotiaille lapsille.
Käyntitiedot
65370 Vaasa
Satamapuiston päiväkoti
Satamapuiston päiväkoti on suomenkielinen päiväkoti, jossa järjestetään ruotsin kielen kielikylpyopetusta varhaiskasvatuksessa oleville 5-vuotiaille ja/tai esiopetuksessa oleville 6-vuotiaille lapsille.
Käyntitiedot
65100 Vaasa
Sundom daghem
Sundom daghem on ruotsinkielinen päiväkoti, joka tarjoaa varhaiskasvatusta 0-5-vuotiaille ja esiopetusta 6-vuotiaille lapsille.
Käyntitiedot
65410 Sundom
Käyntitiedot
65410 Sundom
Suvilahden päiväkoti
Suvilahden päiväkoti on suomenkielinen päiväkoti, joka tarjoaa varhaiskasvatusta 0-5-vuotiaille lapsille.
Käyntitiedot
65350 Vaasa
Taikametsän päiväkoti
Taikametsän päiväkoti on suomenkielinen päiväkoti, joka tarjoaa varhaiskasvatusta 0-5-vuotiaille lapsille.
Käyntitiedot
65320 Vaasa
Teeriniemen päiväkoti
Teeriniemen päiväkoti on suomenkielinen päiväkoti, joka tarjoaa varhaiskasvatusta 0-5-vuotiaille ja esiopetusta 6-vuotiaille lapsille.
Käyntitiedot
65320 Vaasa
Tervajoen päiväkoti
Tervajoen päiväkoti on suomenkielinen päiväkoti, joka tarjoaa varhaiskasvatusta 0-5-vuotiaille ja esiopetusta 6-vuotiaille lapsille.
Käyntitiedot
66440 Tervajoki
Trollbergets daghem
Trollbergets daghem ruotsinkielinen päiväkoti, joka tarjoaa varhaiskasvatusta 1-5-vuotiaille lapsille.
Käyntitiedot
65320 Vaasa
Tuuliniityn päiväkoti
Tuuliniityn päiväkoti on kaksikielinen päiväkoti, joka tarjoaa ruotsinkielistä varhaiskasvatusta 0-5-vuotiaille lapsille. Päiväkodissa ei järjestetä tällä hetkellä suomenkielistä varhaiskasvatusta.
Käyntitiedot
65410 Sundom
Varhaiskasvatuksen asiakaspalvelu
Varhaiskasvatuksen palveluohjaus neuvoo ja opastaa muun muassa varhaiskasvatuspaikan hakemiseen ja esiopetukseen ilmoittautumiseen liittyvissä asioissa.
Varhaiskasvatuksen asiakasmaksuja koskevissa asioissa neuvoo ja opastaa varhaiskasvatuksen asiakaspalvelusihteerit.
Käyntitiedot
65100 Vaasa
Ti–ke 09:00–11:00
Vikinga förskola
Vikinga förskola tarjoaa ruotsinkielistä esiopetusta 6-vuotiaille lapsille.
Käyntitiedot
65200 Vaasa
Villin lännen päiväkoti
Villin Lännen päiväkoti on suomenkielinen päiväkoti, joka tarjoaa varhaiskasvatusta 0-5-vuotiaille ja esiopetusta 6-vuotiaille lapsille. Esiopetusryhmä sijaitsee Savilahden koulun yhteydessä.
Käyntitiedot
66500 VÄhÄkyrÖ
Lisätietoja: 0-5-vuotiaat.
Käyntitiedot
66500 VÄhÄkyrÖ
Lisätietoja: Esiopetusryhmä.
Monikulttuurinen varhaiskasvatus
Verkkosivulta löydät lisätietoa eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten varhaiskasvatuksesta.
Varhaiserityiskasvatus
Varhaiserityiskasvatuksen sivuilta saat tietoa varhaiserityiskasvatuksesta Vaasassa.