Siirry sisältöön

Tervetuloa! Hyvinvointiopas on uusi, kehitteillä oleva verkkosivusto. Annathan palautetta(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) kehitystyömme tueksi.

Kuntalaisaloite

Laihian kunta

Kuntalain mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa.

Maksullisuus: Palvelu on maksuton
Alue: Laihia
Palvelun kieli: fi

Toimi näin

Aloitteen voit toimittaa sähköpostilla kunnan kirjaamoon, postittamalla kuntaan tai tuomalla kunnanviraston infoon.
Voit myös hyödyntää Oikeusministeriön kuntalaisaloite.fi -palvelua.

Kenelle ja millä ehdoin

Kunnan asukkaalla, kunnassa kiinteää omaisuutta omistavalla tai hallitsevalla sekä kunnassa toimivalla yhteisöllä ja säätiöllä on oikeus tehdä aloitteita asioissa, jotka koskevat kunnan toimintaa. Lisäksi kunnan palvelun käyttäjällä on oikeus tehdä aloitteita kyseistä kunnan palvelua koskevassa asiassa.

Yhteisöllä ja säätiöllä tarkoitetaan tahoja, jolla on kunnassa omistusta tai yhteys palveluun. Tällainen yhteisö tai säätiö voi olla paikallinen, alueellinen tai valtakunnallinen.

Palvelun toteuttaa
Laihian kunta
Palvelusta vastaa
Laihian kunta

Yhteystiedot

verkkoasiointi

Kuntalaisaloite.fi

Kuntalaisaloite.fi-verkkopalvelussa voit tehdä palvelussa mukana oleville kunnille kuntalaisaloitteita sekä kannattaa ja seurata muiden tekemiä aloitteita.

Palveluajat
Avoinna ympäri vuorokauden.
palvelupaikka

Laihian kunnan asiointipiste

Kunnan asiointipisteeseen voit toimittaa erilaiset lomakkeet ja hakemukset tai muualle kuntaan jatkavan postin. Asiointipisteessä palvelee puhelinvaihde. Asiointi- / infopisteeseen voit ottaa yhteyttä, sinut ohjataan siitä eteenpäin.

Asiointipiste palvelee Kelan asioinnissa (ti - to). Sieltä saat Kelan hakemuslomakkeita ja esitteitä, voit jättää hakemuksen ja saada yleistä opastusta etuuksista sekä Kelan verkkopalvelujen käytöstä.

Käyntitiedot

Laihiantie 39
66400 Laihia

Lisätietoja: Kunnanviraston väistötilat (1. krs)

Käyntitiedot

Laihiantie 39
66400 Laihia

Lisätietoja: Kunnanviraston väistötilat, Laihiantie 39 - hallintopalvelut, Kelan asiointipiste (avoinna ti-to), puhelinvaihde ja info, tekniset palvelut

Postiosoite


66401 Laihia
Palveluajat
Kunnan info- ja palvelupiste
Ma–pe 09:00–11:30, 12:30–15:00
Kela asiointipiste
Ti–to 09:00–11:30, 12:30–15:00
Poikkeukset aukioloaikoihin
17.4.2025
Kiirastorstai
Suljettu 17.4.
18.4.2025
Pitkäperjantai
Suljettu 18.4.
20.4.2025
1.pääsiäispäivä
Suljettu 20.4.
21.4.2025
2. pääsiäispäivä
Suljettu 21.4.
30.4.2025
Vappuaatto
Suljettu 30.4.
1.5.2025
Vappu
Suljettu 1.5.
2.5.2025 – 2.5.2025
Kunnanvirasto ja puhelinvaihde suljettu (Vhp kunnanjohtaja 28.1.2025 § 1)
Suljettu 2.5.
29.5.2025
Helatorstai
Suljettu 29.5.
30.5.2025 – 30.5.2025
Kunnanvirasto ja puhelinvaihde suljettu (Vhp kunnanjohtaja 28.1.2025 § 1)
Suljettu 30.5.
8.6.2025
Helluntai
Suljettu 8.6.
20.6.2025 – 3.8.2025
Kunnanvirasto, puhelinvaihde ja Kela-asiointipiste suljettu (Vhp kunnanjohtaja 28.1.2025 § 1)
Suljettu 20.6.–3.8.
20.6.2025
Juhannusaatto
Suljettu 20.6.
21.6.2025
Juhannuspäivä
Suljettu 21.6.
palvelupaikka

Laihian kunnan kirjaamo

Kunnan kirjaamo kirjaa hallinnolliseen päätöksentekoon johtavat asiat ja viralliset kirjeet. Kirjaamo antaa tietoa vireillä olevien hallinnollisten asioiden käsittelyvaiheista ja päätöksistä koko käsittelyprosessin ajalta.
Kuntalaiset voivat tehdä kuntaa koskevia aloitteita toimittamalla ne kirjaamoon henkilökohtaisesti, kirjeitse tai sähköpostitse.

Käyntitiedot

Laihiantie 50
66400 Laihia

Lisätietoja: Käyntiosoite

Postiosoite


66400 Laihia
lisätietoja

Ohjeet kuntalaisaloitteen tekijälle

Sivulla annetaan yksityiskohtaiset ohjeet kuntalaisaloitteen tekijälle ja aloitteeseen osallistujalle.