Opiskeluterveydenhuolto
Pohjanmaan hyvinvointialue
Opiskeluterveydenhuolto palvelee toisen asteen opiskelijoita, esimerkiksi lukiossa, ammattikoulussa tai kansanopistossa.
Maksu peruuttamattomasta ajasta tai myöhässä peruutettu aika
Varaamasi aika tulee perua viimeistään edellisenä arkipäivänä. Myöhemmin perutusta tai peruuttamattomasta ajanvarauksesta pidätämme oikeuden periä voimassa olevan hinnaston mukaisen maksun. Maksu peritään kaikilta 18-vuotta täyttäneiltä. Mikäli sinulla on varatun ajan peruuttamatta jättämiseen perusteltu hyvä syy, kuten lääkäritodistus, maksua ei peritä.
Kenelle ja millä ehdoin
Ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opiskelijat kääntyvät Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö YTHS:n puoleen opiskeluterveydenhuoltoa varten.
Pohjanmaan hyvinvointialue
Pohjanmaan hyvinvointialue
Yhteystiedot
Kansalaisen terveyspalvelu, ajanvaraus
Asioit Kansalaisen terveyspalvelussa, johon kirjautuminen edellyttää vahvaa tunnistautumista.
Palvelussa voit asioida lapsen puolesta. Voit tehdä ajanvarauksia alle 18-vuotiaalle, keskustella ammattilaisen kanssa alle 15-vuotiaan asioista ja nähdä alle 12-vuotiaan terveystiedot. Yli 12-vuotias voi myös asioida itse sähköisesti. Silloin hän tarvitsee omat pankkitunnukset tai mobiilivarmenteen sähköiseen asiointiin.
Paina palvelussa Varaa uusi aika ja valitse valikosta sinulle sopivin vaihtoehto. Palvelu ohjaa sinua miten toimia.
Omaolo - sosiaali- ja terveydenhuollon sekä suunterveydenhuollon sähköinen palvelu
Omaolo tukee oma- ja itsehoitoa sekä ohjaa tarvittaessa tarkoituksenmukaisen avun piiriin.Saat arvion hoidon tarpeesta ympäri vuorokauden ja tarvittaessa yhteyden julkisen terveydenhuollon ammattilaisiin paikkakunnallasi
Kristiinankaupungin opiskeluterveydenhuolto
Voit olla yhteydessä opiskeluterveydenhuollon terveydenhoitajaan puhelimitse.
+358 40 545 0337
+358 40 545 0337
+358 40 737 2116
Kruunupyyn opiskelijaterveydenhuolto
Voit olla yhteydessä opiskelijaterveydenhuollon terveydenhoitajaan puhelimitse. Terveydenhoitaja vastaa mahdollisuuksien mukaan tai soittaa takaisin vastaamattomille puheluille.
+358 50 362 9954
Laihian opiskeluterveydenhuolto
Voit olla yhteydessä opiskeluterveydenhuollon terveydenhoitajaan puhelimitse.
+358 40 714 8910
Maalahden opiskeluterveydenhuolto
Voit olla yhteydessä opiskeluterveydenhuollon terveydenhoitajaan puhelimitse.
Jos haluat varata ajan kouluterveydenhoitajalle tai koululääkärille taikka kysyä mieltä askarruttavasta asiasta, tavoitat terveydenhoitajan parhaiten puhelinaikana. Voit myös ottaa yhteyttä sähköpostitse ann-sofie.brannkarr-west@ovph.fi. Muista ilmoittaa nimesi ja luokkasi! Ajan voi myös varata Wilma-viestillä.
+358 50 321 4920
Mustasaaren opiskeluterveydenhuolto
Voit olla yhteydessä opiskeluterveydenhuollon terveydenhoitajaan puhelimitse.
+358 40 352 5285
Närpiön opiskeluterveydenhuolto
Voit olla yhteydessä opiskeluterveydenhuollon terveydenhoitajaan puhelimitse.
Soittopyynnön voit jättää arkisin klo 8.00 - 12.00. Sinuun otetaan yhteyttä viimeistään seuraavana arkipäivänä.
Kiireettömissä asioissa voit ottaa yhteyttä myös Wilman kautta.
+358 6 218 7644
Ke 08:15–09:00
Pe 08:15–09:00
Pietarsaaren, Pedersören, Luodon ja Uudenkaarlepyyn opiskelijaterveydenhuolto
Voit olla yhteydessä opiskelijaterveydenhuollon terveydenhoitajaan puhelimitse.
+358 50 446 0046
+358 50 443 6977
+358 44 320 1381
+358 40 194 9214
Vaasan opiskeluterveydenhuolto
Voit olla yhteydessä opiskeluterveydenhuollon terveydenhoitajaan puhelimitse.
Terveydenhoitajat ovat tavoitettavissa kouluilla.
+358 40 649 5443
+358 40 656 5433
+358 40 649 5131
+358 40 185 8482
+358 40 656 5332
+358 44 750 3132
+358 40 649 5230
+358 40 145 2766
+358 40 145 2734
+358 40 649 4808
+358 40 649 4808
+358 40 549 8826
Vöyrin opiskeluterveydenhuolto
Voit olla yhteydessä opiskeluterveydenhuollon terveydenhoitajaan puhelimitse.
+358 40 352 5285
Opiskeluterveydenhuolto, Ammattiopisto Luovi Pietarsaari
Terveydenhoitajalla on tarvittaessa vastaanotto koululla.
Käyntitiedot
68600 Pietarsaari
Opiskeluterveydenhuolto, Campus Norrvalla
Terveydenhoitajalla on vastaanotto Vörå samgymnasiumin, Norrvalla folkhögskolan ja Norrvalla idrottsinstitutin opiskelijoille.
Käyntitiedot
66600 VÖyri
Opiskeluterveydenhuolto, Jakobstads gymnasium
Terveydenhoitajalla on vastaanotto koululla.
Käyntitiedot
68600 Pietarsaari
Opiskeluterveydenhuolto, KREDU - Kristliga Folkhögskolan i Nykarleby
Terveydenhoitajalla on tarvittaessa vastaanotto koululla.
Käyntitiedot
66900 Uusikaarlepyy
Opiskeluterveydenhuolto, Kansalaisopisto Alma
Terveydenhoitaja tavoitettavissa koululla ma–to. Vastaanotto ilman ajanvarausta klo. 8.30–9.30. Muina aikoina on varattava vastaanottoaika.
Evangeliska folkhögskolan ja Fria kristliga folkhögskolan opiskelijoiden vastaanotto toimii samassa oppilaitoksessa edellä mainittuina aikoina.
Käyntitiedot
65100 Vaasa
Opiskeluterveydenhuolto, Korsholms gymnasium
Opiskeluterveydenhoitajalla on vastaanotto koulukeskuksella.
Käyntitiedot
65610 Mustasaari
Opiskeluterveydenhuolto, Kristiinankaupungin lukio
Terveydenhoitajalla on vastaanotto maanantaisin klo. 9-15 ja perjantaisin klo. 9-13.
Käyntitiedot
64100 Kristiinankaupunki
Pe 09:00–13:00
Opiskeluterveydenhuolto, Kristinestads gymnasiumin
Terveydenhoitajan vastaanotto on tiistaisin klo. 9-15.
Käyntitiedot
64100 Kristiinankaupunki
Opiskeluterveydenhuolto, Kronoby gymnasium
Terveydenhoitajalla on vastaanotto koululla tiistaista perjantaihin.
Käyntitiedot
68500 Kruunupyy
Opiskeluterveydenhuolto, Kvarnen folkhögskola, Kruunupyy
Terveydenhoitajalla on vastaanotto koululla maanantaisin.
Käyntitiedot
68500 Kruunupyy
Opiskeluterveydenhuolto, Laihian lukio
Laihian lukion opiskelijat saavat opiskeluterveydenhuollon palvelut oppilaitoksella sijaitsevasta toimipisteestä.
Käyntitiedot
66400 Laihia
Lisätietoja: A-rakennus
Opiskeluterveydenhuolto, Lappfjärds folkhögskola
Terveydenhoitajalla on vastaanotto joka toinen torstai.
Käyntitiedot
64300 LapvÄÄrtti
Opiskeluterveydenhuolto, Lyseon lukio
Terveydenhoitajalla on vastaanotto ilman ajanvarausta ma–pe klo 8.15–9.30. Muina aikoina on varattava vastaanottoaika.
Käyntitiedot
65100 Vaasa
Opiskeluterveydenhuolto, Närpes gymnasium
Meillä on vastaanotto ilman ajanvarausta maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo. 9.00-10.00.
Muina aikoina ajanvarauksella. Kiireettömissä asioissa voit ottaa yhteyttä myös Wilman kautta.
Käyntitiedot
64230 NÄrpiÖ as
Opiskeluterveydenhuolto, Optima Lannäslund
Terveydenhoitajalla on vastaanotto koululla keskiviikkoisin.
Käyntitiedot
68600 Pietarsaari
Opiskeluterveydenhuolto, Optima Nykarleby
Terveydenhoitajalla on tarvittaessa vastaanotto koululla.
Käyntitiedot
66900 Uusikaarlepyy
Opiskeluterveydenhuolto, Optima Trädgårdsgatan
Terveydenhoitajalla on vastaanotto koululla maanantai-tiistai ja torstai-perjantai.
Käyntitiedot
68600 Pietarsaari
Opiskeluterveydenhuolto, Pedersöre gymnasium
Terveydenhoitajalla on vastaanotto koululla.
Käyntitiedot
68910 PÄnnÄinen
Opiskeluterveydenhuolto, Petalax gymnasium
Vastaanotto ilman ajanvarausta ma–pe klo. 8.45–9.45 yläkoululla (Högstadiet i Petalax). Vastaanotto muina aikoina keskiviikosta perjantaihin.
Käyntitiedot
66240 Petolahti
Opiskeluterveydenhuolto, Pietarsaaren lukio
Terveydenhoitajalla on vastaanotto koululla.
Käyntitiedot
68600 Pietarsaari
Opiskeluterveydenhuolto, Topeliusgymnasiet
Terveydenhoitajalla on tarvittaessa vastaanotto koululla.
Käyntitiedot
66900 Uusikaarlepyy
Opiskeluterveydenhuolto, Vamia Hansa-kampus
Terveydenhoitajan vastaanotto ilman ajanvarausta arkisin klo. 8.00-9.30. Muina aikoina on varattava vastaanottoaika.
Käyntitiedot
65100 Vaasa
Opiskeluterveydenhuolto, Vamia Sampo-kampus
Terveydenhoitajan vastaanotto ilman ajanvarausta ma–pe klo 8.00–10.00. Muina aikoina on varattava vastaanottoaika.
Käyntitiedot
65100 Vaasa
Opiskeluterveydenhuolto, Vasa gymnasium
Terveydenhoitajalla on vastaanotto ilman ajanvarausta keskiviikkoisin klo. 8.15–9.00. Muina aikoina on varattava vastaanottoaika.
Käyntitiedot
65100 Vaasa
Opiskeluterveydenhuolto, Vasa Övningsskolas gymnasium
Terveydenhoitaja on tavoitettavissa koululla maanantaisin, tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin. Terveydenhoitajalla on vastaanotto ilman ajanvarausta klo 8.15–9.00. Muina aikoina on varattava vastaanottoaika.
Käyntitiedot
65100 Vaasa
Opiskeluterveydenhuolto, Yrkesakademin Campus Allegro
Terveydenhoitajalla on vastaanotto koululla torstaisin.
Käyntitiedot
68600 Pietarsaari
Opiskeluterveydenhuolto, Yrkesakademin Campus Mosedal
Meillä on vastaanotto ilman ajanvarausta maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo. 9.00-10.00.
Muina aikoina vastaanotto ajanvarauksella. Kiireettömissä asioissa voit ottaa yhteyttä myös Wilman kautta.
Käyntitiedot
64230 NÄrpiÖ as
Opiskeluterveydenhuolto, Yrkesakademin Kampus Kungsgården
Terveydenhoitajalla on vastaanotto ilman ajanvarausta ma–pe klo 8–9. Muina aikoina on varattava vastaanottoaika.
Käyntitiedot
65380 Vaasa
Opiskeluterveydenhuolto, Yrkesakademin Pedersöre
Terveydenhoitajalla on vastaanotto koululla.
Käyntitiedot
68910 PÄnnÄinen
Opiskeluterveydenhuolto
Lue lisää meidän opiskeluterveydenhuollon palveluista.