Siirry sisältöön

Tervetuloa! Hyvinvointiopas on uusi, kehitteillä oleva verkkosivusto. Annathan palautetta(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) kehitystyömme tueksi.

Perusopetuksen aamu-ja iltapäivätoiminta

Maalahden kunta

Kunta järjestää koululaisille aamu- ja iltapäivätoimintaa, jota myönnetään yhdeksi lukuvuodeksi kerrallaan oppilaan koulun lähellä olevassa yksikössä.

Maksullisuus: Palvelu on maksullinen
Alue: Maalahti
Palvelun kieli: fi

Toimi näin

Aamu- ja iltapäivätoimintaan haetaan kirjallisesti lomakkeella, joka on saatavilla kunnan verkkosivustolla. Samalla sivustolla ilmoitetaan vuoden alussa myös hakuaika. Myös tulevien koululaisten ja toiselle luokalle siirtyvien oppilaiden huoltajille lähetetään tietoa aamu- ja iltapäivätoiminnasta sekä hakulomake.

Lapsen aloittaessa aamu- ja iltapäivätoiminnan laaditaan hoitosopimus. Hoitosopimuksesta käy ilmi hoitoaika sekä tarvittava toimintapäivien määrä kuukaudessa.

Kunta perii maksun toimintaan osallistumisesta.

Maksusta voidaan antaa vapautus tai sitä voidaan alentaa, jos se on perusteltua.

Lukuvuoden aikana paikka irtisanotaan kirjallisesti etukäteen. Mikäli aamu- ja iltapäivätoiminnalle on myöhemmin tarvetta uudelleen, tehdään uusi hakemus.

Kenelle ja millä ehdoin

Aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu ensimmäisen ja toisen vuosiluokan oppilaille sekä kaikkien vuosiluokkien erityistä tukea saaville oppilaille.

Aamu- ja iltapäivätoiminta on tarkoitettu vuosiluokkien 1 ja 2 oppilaille. Erityisin perustein ja mikäli vapaita paikkoja on, oppilaalle voidaan tarjota aamu- ja iltapäivätoimintaa siihen kuukauteen asti, jona hän täyttää 10 vuotta.

Palvelun toteuttaa
Maalahden kunta
Palvelusta vastaa
Maalahden kunta

Yhteystiedot

lisätietoja

Maalahden kunnan verkkosivut

Maalahden kunnan verkkosivuilta löytyy monipuolisesti tietoa kunnan tarjoamista palveluista.