Siirry sisältöön

Tervetuloa! Hyvinvointiopas on uusi, kehitteillä oleva verkkosivusto. Annathan palautetta(avautuu uuteen ikkunaan, siirryt toiseen palveluun) kehitystyömme tueksi.

Avoimen kämmenen päällä leijuu sydänsymboli

Tukea elintapamuutokseen

Elintapamuutokset onnistuvat parhaiten pienin askelin ja keskittymällä ensin siihen, mikä jo toimii hyvin.

Kuinka omaksua uusia elintapoja?

Elintapamuutokset sujuvat paremmin, kun ne ovat arkeen sopivia, tuovat elämään jotain positiivista ja tuntuvat mielekkäiltä. Pienet muutokset on helpompia omaksua ja kantavat pidemmällä aikavälillä. Kaikkea ei tarvitse muuttaa kerralla – pienillä askelilla pääsee pitkälle.

Usein ajatus elintapamuutoksesta voi herättää syyllisyyttä. Saatamme ajatella, että pitäisi, mutta tuntuu, ettei jaksa, ehdi tai pysty. Joskus taas ei yksinkertaisesti huvita.

Omassa mielessä oleva vastarinta on luonnollista ja johtuu usein siitä, että muutokset näyttäytyvät liian suurina tai hankalina. Jos muutos tarkoittaa kivojen asioiden kieltämistä, ikäviä rajoituksia tai pinnistelyä, ei ole ihme, että ajatus tuntuu vastenmieliseltä. Miksi edes kokeilla sellaista, jota ei pysty ylläpitämään?

Kiinnitä ensin huomiota elintavoissasi asioihin, jotka ovat jo hyvin. Hyvän päälle on helpompi rakentaa lisää hyvää. Hyvien asioiden huomaaminen vahvistaa pystyvyyden tunnetta ja innostusta kokeilla uutta. Kadonnut motivaatio löytyy usein juuri keskittymällä siihen, mikä on jo hyvin, ja vahvistamalla sitä. Samalla alat nähdä itsesi oman elämäsi asiantuntijana, mikä herättää halun kehittää ja parantaa elintapojasi.

Kokeile siis uusia tapoja, jotka tukevat jo olemassa olevaa hyvää. Näin sisäinen motivaatio kasvaa – ja tie kestävään muutokseen aukeaa.

Nainen istuu viljapellolla ja näyttää peukkuja ylös

Lue lisää hyvinvointiin liittyvistä teemoista

Ihmisen hyvinvointi on kokonaisvaltaista ja koostuu monista toisiinsa kietoutuvista osa-alueista. Tasapaino näiden välillä on tärkeää, sillä esimerkiksi henkinen hyvinvointi voi heijastua fyysiseen terveyteen, ja sosiaalisten suhteiden laatu voi vaikuttaa elämän merkityksellisyyden kokemukseen. Täältä löydät tietoa, palveluita, itsearviointeja ja omahoito-ohjelmia hyvinvointisi tueksi.

Omahoito ja itsearviointi

Digitaalinen terveystarkastus Omaolossa

Selvitä miten henkinen hyvinvointisi ja elintapasi vaikuttavat arvioituun elinikääsi ja riskiisi sairastua.

Tavoitteena terve elämä

Verkkokurssi hyvinvoinnin muutosmatkalle (Terveysportti.fi)

Palvelut





Hakuehdoilla löytyi 63 tulosta

Ensi- ja turvakotien liitto ry
Tietoa ja tukea vauvaperheiden jaksamiseen chatissa

Vauvaperhe.fi -sivusto tarjoaa tietoa ja tukea odotusajan ja vauvaperheen arkeen liittyvissä huolissa ja pulmissa.

Pohjanmaan hyvinvointialue
Toimintaterapian palvelut

Toimintaterapia on lääkinnällistä kuntoutusta, jonka tarkoituksena on edistää ja ylläpitää potilaan toimintakykyä.

MIELI Suomen Mielenterveys ry
Tukea mielenterveyden vahvistamiseen

MIELI ry tarjoaa tietoa, harjoituksia ja materiaaleja mielen hyvinvoinnin vahvistamiseksi.

Raiskauskriisikeskus Tukinainen
Tukea, apua ja neuvontaa seksuaalirikosten uhreille

Raiskauskriisikeskus Tukinainen antaa tukea, apua ja neuvontaa seksuaalirikosten uhreille, heidän läheisilleen ja uhrien parissa työskenteleville.

Syömishäiriöliitto - SYLI ry
Tukichat syömishäiriötä sairastaville

Syömishäiriötä sairastaville ja oireileville tarkoitettu SYLI-chat Tukinetissä ke klo 18.00-19.30 ja pe klo 14.00-15.30

Syömishäiriöliitto - SYLI ry
Tukipuhelin syömishäiriötä sairastavien läheisille

Syömishäiriötä sairastavien läheisille tarkoitettu Läheisten luuri numerossa 02 251 9207 päivystää tiistaisin klo 9-15.

Närpiön kaupunki
Työttömien terveystarkastukset

Kunta vastaa työttömien terveystarkastuksista. TE-toimisto ohjaa terveystarkastuksiin.

Pohjanmaan hyvinvointialue
Työttömän terveystarkastus

Terveystarkastuksessa selvitämme ja edistämme työttömänä olevan henkilön terveyttä ja hyvinvointia.

Maria Akatemia ry
Vankemmaksi-hanke

Vankemmaksi -hanke tarjoaa maksutonta yksilö-, pariskunta- ja vertaisryhmätoimintaa psyykkisesti oireilevien nuorten ja varhaisaikuisten vanhemmille.

ADHD-liitto ry
Vertaistukea ADHD-liitosta

Voit saada vertaistukea vertaisvanhemmalta, aikuisten YTY-verkkoryhmistä, Tarinatuokioista sekä Toivo-vertaistukisovelluksesta.

Etkö löytänyt etsimääsi? Palveluhaku